Inhimillisyyttä ja ilmastotekoja

Matleena lintutornilla

Keski-Suomen hyvinvointialue ei voi olla VM:n kynnysmatto

Keski-Suomen hyvinvointialueella on käynnissä historiallinen palveluiden alasajo. Valtiovarainministeriön edellyttämien palveluverkkomuutosten lisäksi 58 miljoonan leikkauslista kurittaa kaikkein haavoittuvimpia avuntarvitsijoita. Säästölistalla on muun muassa nuorisopsykiatrian toisen osaston sulkeminen, 3,6 miljoonan leikkaukset päihde-, mielenterveys-, ja sosiaalihuoltolain mukaisista asumispalveluista ja vammaisten henkilökohtaisen avun rajaamista. Vaikka vanhusten palveluntarve kasvaa, hoivakoteja lakkautetaan ja palveluasumisen paikkoja vähennetään. Samaan aikaan leikataan myös omaishoitajilta, perhehoidosta ja kotihoidosta, eli kevyemmistä vanhuspalveluista. Käytännön seurauksena on nuorten itsemurhien kasvu ja vanhusten heitteillejättö.

Syy leikkauksiin on riittämätön valtionrahoitus. Sote-rahoitusjärjestelmä kohtelee Keski-Suomea epäoikeudenmukaisesti. Esimerkiksi Pohjois-Savo saa valtionrahoitusta 600 euroa enemmän henkeä kohti. Rahoitus pohjautuu pitkälti diagnoosien määriin, ja potilastietojärjestelmämme on epäonnistunut tietojen keruussa. Tämä selittää hyvinvointialueen 300 miljoonan euron alijäämästä jopa kolmasosan.

Aluevaltuustolta puuttuu tosiasiallinen demokraattinen päätösvalta, koska emme voi vaikuttaa puuttuvaan rahoitukseen. En usko, että kukaan vastuullinen virkamies esittäisi perusoikeuksia polkevia leikkauksia, jos hyvinvointialueilla olisi verotusoikeus. Kurimusta syventävät maan oikeistohallituksen päätökset leikata sote-rahoitusta, järjestöjen rahoitusta ja sosiaaliturvaa. Ainoa keino estää pysyvä palveluiden romuttaminen vereslihalle on säätää rahoitus kestävälle tasolle. Päätösvallan tulisi olla keskisuomalaisten omissa käsissä.

Nykyisessä tilanteessa hyvinvointialueen on mahdotonta tehdä vastuullista budjettia, joko taloudellisesti tai inhimillisesti. Etelä-Karjalassa hyvinvointialueen hallitus on päättänyt yksimielisesti asettaa perusoikeuksien toteutumisen leikkausvaatimusten edelle. Toivon Keski-Suomen aluehallitukselle samaa viisautta talousarvioneuvotteluihin.

Matleena Käppi
aluevaltuutettu
Vasemmiston ryhmän puheenjohtaja