Valtuustopuheenvuoro resurssiviisausohjelmasta 10.6

Hyvät valtuutetut ja muut läsnäolijat, Kiitos viranhaltijoille tärkeästä valmistelutyöstä resurssiviisausohjelman parissa. Resurssiviisausohjelmassa on erinomaiset tavoitteet päästöttömyydestä, jätteettömyydestä ja ylikulutuksettomuudesta vuoteen 2040 mennessä. Loistavaa, että myös aikaikkunaa on tiukennettu. Hiilineutraalius vuoteen 2030 mennessä on kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n vaatimusten mukainen, kuten kuuluukin. Herää kuitenkin kysymys, miten nämä tavoitteet aiotaan konkreettisesti saavuttaa? Hyviä ojelmassa mainittuja toimia ovat mm. voimakas kiertotalouden, kasvisruokailun ja kevyen

Lue lisää...

Inhimillisyyttä EU:n pakolaispolitiikkaan!

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n arvion mukaan viime vuonna keskimäärin kuusi ihmistä päivässä kuoli ylittäessään Välimerta. Eurooppaan pyrkivien pakolaisten määrä on laskenut viime vuosina, mutta kuolleisuusaste on kasvanut hälyttävästi. Tämä on ollut seurausta pelastustoimien rajoittamisesta sekä siitä, että tiukennetun rajavalvonnan ja laillisten väylien puutteen takia ihmiset ovat joutuneet turvautumaan yhä vaarallisempiin reitteihin. Eurooppalaisen päätöksenteon takia Välimerestä on tullut pakolaisten alati kasvava joukkohauta,

Lue lisää...

Enemmän kasvisruokaa! Matleena Käpin puheenvuoro Jyväskylän kaupunginvaltuustossa 13.5.

“Virallisten ravitsemussuositusten mukaan vegaaninen eli täysin kasvipohjainen ruokavalio on terveellinen ja täysipainoinen ruokavalio kaikissa elämän vaiheissa. Tämä tarkoittaa sitä, että eläinkunnan tuotteet eivät ole välttämättömiä ihmisen terveydelle. Tässä aloitteessa ei kuitenkaan ollut kyse siitä, että jyväskyläläisten olisi alettava vegaaneiksi. Tässä aloitteessa toivoimme erittäin maltillisesti lihan- ja maidonkulutuksen puolittamista vuoteen 2025 mennessä. Tutkimusten mukaan länsimaiden olisi vähennettävä lihan kulutusta 90 %, jotta

Lue lisää...

Kohti kestävää maataloutta

Maapallon maapinta-alasta n. 37 % on nykyisin maatalousmaata. Maanviljely ja maatalous ovat edelleen ruoantuotantomme perusta. Suomalainen maaseutu ja maatalous ovat olleet murroksessa jo vuosikymmeniä. Silti kuva itsellisten viljelijöiden idyllisestä pastoraali-Suomesta elää edelleen vahvana. Monet eivät tunnista, että nykyinen maatalous ja eläintuotanto ovat hyvin uusia, vasta toisen maailmansodan jälkeen syntyneitä ilmiöitä. Tänä päivänä suomalainen maatalous on osa monimutkaista globaalia maailmantaloutta ja

Lue lisää...

Matleena Käppi ehdolle eurovaaleihin!

Ihmiskunnan suurimpia haasteita, kuten ilmastonmuutosta, luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä ja tuloerojen kasvua ei voida ratkaista vain valtioiden tasolla, vaan tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä. Euroopassa tarvitaan oma Green New Deal, eli julkinen investointiohjelma, jolla Euroopan talous saadaan ympäristön kantokyvyn rajoihin. Panostuksia tarvitaan ympäristöystävälliseen teknologiaan ja raideliikenteeseen huolehtien samalla pienituloisten toimeentulosta ja työpaikoista sekä ympäristön kannalta kestämättömillä aloilla työskentelevien uudelleenkouluttautumisesta ja muutostuesta. Myös ihmisoikeudet

Lue lisää...

Hyvinvointi talouskasvun edelle

Ihmiselämä perustuu ekosysteemipalveluille, jotka mahdollistavat puhtaan veden, ilman, ruuantuotannon ja tuottavat talouden pohjana olevat materiaalit. Maapallon pinta-ala ja taloutemme pohjan luovat luonnonvarat ovat rajalliset. Olisikin kriittisen tärkeää, että nämä resurssit jaettaisiin oikeudenmukaisesti siten, että kaikkien ihmisten – myös tulevien sukupolvien – perustarpeet voidaan tyydyttää. Nykyinen talousjärjestelmämme edellyttää jatkuvaa talouskasvua. Tämä on aiheuttanut länsimaihin ympäristön kannalta kestämättömän ylikulutuksen kierteen. Kuluttajille luodaan

Lue lisää...