Kohti kestävää maataloutta

Maapallon maapinta-alasta n. 37 % on nykyisin maatalousmaata. Maanviljely ja maatalous ovat edelleen ruoantuotantomme perusta. Suomalainen maaseutu ja maatalous ovat olleet murroksessa jo vuosikymmeniä. Silti kuva itsellisten viljelijöiden idyllisestä pastoraali-Suomesta elää edelleen vahvana. Monet eivät tunnista, että nykyinen maatalous ja eläintuotanto ovat hyvin uusia, vasta toisen maailmansodan jälkeen syntyneitä ilmiöitä. Tänä päivänä suomalainen maatalous on osa monimutkaista globaalia maailmantaloutta ja ruokajärjestelmää.

Maataloutta ei voi koskaan harjoittaa erillään vallitsevista ilmasto-olosuhteista ja luonnon ekosysteemeistä. Ilmastonmuutos ja maapallon ekologinen kriisi asettavat suuria haasteita sekä suomalaiselle maataloudelle että koko globaalille ruoantuotannolle. Ilmastonmuutoksen myötä Suomelle epätyypilliset sään ääriolosuhteet, kuten helleaallot, myrskyt ja rankkasateet yleistyvät, samoin kuin myös uudet tuholaiset. Kaikkein pahiten ilmastonmuutos kuitenkin iskee maailman köyhimmille ja väkirikkaimmille alueille, jotka kärsivät muuttuvan ilmaston lisäksi myös eroosiosta, aavikoitumisesta ja makean veden puutteesta.

Ravinnekierron, eläintuotannon ja maanviljelijöiden ongelmat ratkaistava

Sen lisäksi, että viljelytavat on sopeutettava muuttuviin olosuhteisiin, on ratkaistava myös ravinnekierron, eläintuotannon sekä maanviljelijöiden taloudelliseen ja sosiaaliseen asemaan liittyvät ongelmat. Modernin maatalouden nykyinen tehokkuus on perustunut uuteen teknologiaan, runsaisiin lannoitteisiin ja halpaan fossiiliseen energiaan. Näistä kahden viimeisen saatavuus kyseenalaistuu tulevina vuosikymmeninä. Kyseessä on siis monimutkainen ja vaativa yhteiskunnallinen, taloudellinen, teknologinen ja ekologinen murros. Maatalous on eri puolilla maailmaa järjestetty hyvin eri tavoin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tilakoot ovat jättiläismäisiä, kun taas köyhemmissä maissa osittain omavaraiset pientilat ovat edelleen yleisin maanviljelyn muoto.

Viljelytavoilla ja viljeltävillä lajikkeilla on merkittäviä vaikutuksia ekosysteemien monimuotoisuuteen, ravinnekiertoon ja hiilensidontaan. Suuret yhden kasvilajin viljelyyn perustuvat monokulttuurit ovat lajistoltaan äärimmäisen köyhiä sekä geneettisesti yksipuolisia ja tästä syystä erittäin haavoittuvaisia taudeille, tuholaisille ja epäsuotuisille säille. Laajentamalla viljeltävien kasvilajien ja lajikkeiden kirjoa ja monipuolistamalla viljelymenetelmiä parannetaan maatalouden kestävyyttä, tuetaan ympäröivien ekosysteemien monimuotoisuutta ja saadaan pellot sitomaan hiiltä. Tällä hetkellä pellot ovat niin Suomessa kuin globaalisti päästöjen lähde.

Ihmiset ovat muuttaneet fosforin ja typen, elintärkeiden lannoitteiden ja alkuaineiden, globaalia kiertoa lannoitteiden tuhlailevalla käytöllä ja elintarvikkeiden siirtämisellä eri puolille maailmaa, jolloin ravinteet eivät palaudu paikalliseen maaperään, vaan päätyvät rehevöittämään niin paikallisia kuin toisella puolella maailmaa sijaitsevia vesistöjä. Esimerkiksi elintärkeää fosforia ei riitä ikuisiksi ajoiksi, ja nykymuotoinen maatalous joutuukin suuriin vaikeuksiin jos fosforin kiertoa ja talteenottoa ei pystytä parantamaan.

Omavaraisuuden ja paikallisuuden lisääminen tärkeää

Tulevaisuudessa tuontiruokaa ei kasvavan väestön ja muuttuneiden olosuhteiden vuoksi ole välttämättä tarjolla nykyiseen tapaan maailmanmarkkinoilla. Siksi omavaraisuuden ja paikallisuuden lisääminen ovat elintärkeitä tulevaisuuden maataloudessa, jo pelkästään kansallisen huoltovarmuuden takia. Suomessakin maatilojen määrä on vähentynyt viimeisen 50 vuoden aikana merkittävästi ja tilakoot suurentuneet. Tilojen keskimääräinen koko (n. 40 hehtaaria) on kuitenkin moniin muihin teollisuusmaihin verrattuna vielä suhteellisen pieni, ja olisi suotavaa, että tilanne säilyisi samana. Tavoitteena tulisi olla tasapainoinen tilakokonaisuus, joka tuottaa monipuolisesti eri tuotteita. Kotimaisessa tuotannossa tulisi lisäksi edistää lähiruokaa, eli vähintään peruselintarvikkeet tuotettaisiin mahdollisimman lähellä niiden kulutuspaikkaa. Tämä olisi myös yksi keino korjata ravinnekierron ongelmia, kun käytetyt ravinteet palautuvat sinne mistä ne ovat peräisin.

Etenkin punaisen lihan ja maidon tuotantoa on vähennettävä merkittävästi

Yksi keskeisimmistä tulevaisuuden maatalouden kysymyksistä on eläintuotannon rooli. Eläintuotannon kasvihuonekaasu- ja ravinnepäästöt ovat merkittäviä niin Suomessa kuin globaalistikin. Kolmannes maailman viljasadosta syötetään tuotantoeläimille rehuna, määrä, jolla voisi suoraan ruokkia n. 3 miljardia ihmistä. Nykyinen lihantuotanto on erittäin tehotonta, maa-alaa vievää ja energiaintensiivistä, ja vaatii paljon enemmän ravintoa sekä vettä kuin mitä siitä lopulta ihmisen kuluttamina proteiineina saadaan takaisin. Lisäksi korvaamattomia luonnonvaraisia elinympäristöjä raivataan edelleen karjan laidunmaaksi ja rehuviljelmiksi ympäri maailman. Eläintuotantoa vähentämällä voitaisiin vapauttaa valtavasti jo nyt olemassa olevaa viljelysmaata muuhun, tehokkaampaan käyttöön

On selvää, että nykyisen kaltainen lihantuotanto on kaikin tavoin kestämätöntä. Ei ole mahdollista, että koko maailman väestö kuluttaisi lihaa samalla tavalla kuin rikkaiden länsimaiden väestö tällä hetkellä tekee. Tästä syystä tavoitteena tulisi olla erityisesti punaisen lihan ja maitotuotteiden tuotannon merkittävä vähentäminen ja korvaaminen kasviproteiineilla, sekä osittain myös kalalla, hyönteisillä ja siipikarjalla. Tämä on perusteltua niin ympäristön, ilmaston, kansanterveyden kuin eläinten oikeuksienkin näkökulmasta. Eläintuotanto on siis sekä taloudellinen, ekologinen että eettinen kysymys. Sitä ei ole tarkoituksenmukaista, tai mahdollistakaan, lopettaa lähitulevaisuudessa. Edellä kuvattuun monipuoliseen tilakokonaisuuteen voi siis kuulua myös eläintuotantoa, mutta se perustuu kotieläinten nurmen syöntiin ja kompostilannan tuottamiseen. Lihaa tällaisilla tiloilla tuotettaisiin vain sen verran, että karja uudistuu. Tärkeintä nykytilanteessa olisikin keskittyä vähentämään eläintuotantoa ja lihan kulutusta merkittävästi niin Suomessa kuin kaikkialla muuallakin maailmassa. Suomessa tämä tarkoittaisi lihan kulutuksen karsimista vähintäänkin neljännekseen nykytasosta. Tästäkin syystä Suomeen tarvitaan sekä edistyksellinen, eläinten oikeudet ja itseisarvon tunnustava eläinlaki, että myös muita eläintuotantoa ohjaavia lakeja ja säädöksiä. EU-tasollakin saattaa tulla ajankohtaiseksi pohtia, tulisiko epäeettinen ja ympäristöä tuhoava eläintuotanto kieltää kokonaan unionin alueella.

Valitettavasti ihmisten ruokailutottumukset muuttuvat hitaasti, mutta niin kansainvälisillä sopimuksilla, EU:lla, valtiolla kuin vähittäiskaupallakin on tässä tärkeä ohjaava rooli. Sillä loppujen lopuksi ihmiset eivät vapaasti valitse mitä kaupasta ostavat, vaan he ostavat sitä mitä heille kaupassa tarjotaan. Nykyisin lihan hintaa pidetään keinotekoisesti alhaalla ja tuotantovolyymiä korkealla erityisesti maataloustukien avulla, siis poliittisilla valinnoilla. Verotuksen ja lainsäädännön keinoin, sekä maataloustukia johdonmukaisesti uudelleen kohdentamalla voidaan Suomessa vähentää päättäväisesti eläintuotantoa. Tämä toteutettaisiin osana laajempaa ympäristölle haitallisten tukien poistamiseen tähtäävää ohjelmaa. Samalla uusien kasvipohjaisten tuotteiden kehitystä voidaan edistää investoimalla tutkimukseen ja ilmastoystävällisiin yritystukiin. Tähän tarvitaan pitkän aikavälin kansallinen strategia, sillä uudistus on toteutettava hitaasti ja hallitusti usean vuosikymmenen aikajänteellä. Samalla erityisesti alueellinen oikeudenmukaisuus on turvattava tässä siirtymässä, sillä liha- ja maitotuotteiden tuotanto keskittyy Suomessa selkeästi tietyille alueille, kuten Etelä-Pohjanmaalle, Savoon ja Lounais-Suomeen. Tämän siirtymän jälkeen maatilat tuottavat pääasiallisesti kasvistuotteita, ja eläinperäisiä tuotteita voitaisiin tuottaa niiden rinnalla nykyistä paljon pienempiä määriä. Lihatuotannosta siirtyminen kasvituotantoon vapauttaisi Suomessakin peltoalaa, jota voitaisiin käyttää ihmisille tarkoitettuun kasviviljelyyn, tai jopa uudelleenmetsittää.

Maanviljelijöiden asema muutoksessa turvattava

Muutoksia maataloudessa ei kuitenkaan voida tehdä ilman, että otetaan huomioon ihmisiä, jotka siinä työskentelevät ja ovat siitä taloudellisesti riippuvaisia. Heidän tulee olla heitä itseään koskevan päätöksenteon keskiössä. Vaikka yhteiskunnan ohjaava rooli onkin tärkeä, lähtee kaikki lopulta maatalousyrittäjistä itsestään. Suomalaisen järjestelmän yksi suurimmista ongelmista on alkutuotannon heikko taloudellinen kannattavuus, mikä tosin leimaa maataloutta myös muualla. Tuottajahinnat eivät ole nousseet samaa tahtia jatkuvasti kallistuneiden tuotantopanosten, kuten rehun ja polttoaineen, kanssa. Tuottajat ovat alisteisessa asemassa suhteessa teollisuuteen ja vähittäiskauppaan. Useiden maanviljelijöiden taloudellinen tilanne on jo nyt todella huono. Viljelijöille täytyy muutosprosessin aikana tarjota niin taloudellista tukea kuin tietoa, tavoitteena tulee olla toiminnan kannattavuuden kasvaminen ja parempi toimeentulo verrattuna nykyiseen 2,5 euron keskimääräiseen tuntitaksaan. Maanviljelijät muodostavat oman erityisen ryhmänsä, sillä vaikka heidät usein luetaan yrittäjiksi, ovat he käytännössä tavallista suurempaa vastuuta kantavia työntekijöitä. Maataloustuottajat ovat myös yksi ylityöllistetyimmistä ammattiryhmistä. Stressi, uupumus, taloudellinen epävarmuus ja tukiverkkojen puute ajavat monet loppuun. Siksi pelkkien rahallisten kannustimien lisäksi on synnytettävä myös positiivisia sosiaalisia kannustimia, jotka sitouttavat tuottajat ja yritykset ilmastonmuutokseen sopeutuvaan, eläinten ja luonnon hyvinvointia tukevaan sekä hiiltä sitovaan maatalouteen. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi yhteisestä ympäristöstä huolta pitämisen synnyttämän yhteisöllisyyden ja merkityksellisyyden kokemusten vahvistaminen, sekä koulutukseen ja eri alojen asiantuntijoiden väliseen yhteistyöhön panostaminen.

Globaali väestönkasvu asettaa myös suuren haasteen ruokajärjestelmämme kestävyydelle. Väestönkasvua tulee hillitä varmistamalla maailman köyhimmän väestön elämän perusedellytykset, puuttumalla korruptioon ja taloudelliseen epätasa-arvoon, panostamalla tyttöjen ja naisten koulutukseen sekä aseman parantamiseen, ja kaikille saatavissa olevaan ehkäisyyn ja perhesuunnitteluun. Tällä hetkellä ruoantuotantoa leimaa globaalisti paikallinen liikatuotanto ja epätasa-arvo: maailmassa tuotetaan jo nyt ruokaa yli ihmiskunnan tarpeiden, mutta se jakaantuu epätasaisesti ja sitä menee kaikissa tuotannon vaiheissa hukkaan. Lisäksi suuryritysten valtaan globaaleilla ruokamarkkinoilla on puututtava.

Horisontissa siintää myös uusia teknologisia ratkaisuja aina älymaatiloista keinolihaan. Uusi teknologia on tärkeää, mutta maan hedelmällisyyttä ja ruokajärjestelmän kestävyyttä voidaan parantaa merkittävästi nopealla aikataululla myös uusvanhoilla tekniikoilla. Suomessa esimerkiksi varmistamalla peltojen salaojituksen kunto, mikä parantaa peltojen tuottavuutta. Tulevaisuudessa ihmistyön tarve maataloudessa saattaa jopa kasvaa Suomessa ja maatalouteen syntyy uutta työtä. Tämän lisäksi myös osuuskuntamuotoinen tuotanto, kaupunkiviljely ja maaseudun uusiutuvaan energiaan, kuten biokaasuun, perustuva hajautettu energiantuotanto ovat todennäköisiä tulevaisuudenkuvia. Samat keinot eivät kuitenkaan toimia kaikkialla, joten esimerkiksi EU-tasolla joudutaan miettimään, miten eri maiden ja niiden sisäisten alueiden kohdalla muutos voitaisiin toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Maatalouden aloitettuaan ihmisyhteisöt ovat vuosituhansien ajan hävittäneet ja muokanneet maapallon ekosysteemejä ja eliölajeja, joskus aiheuttaen myös samalla oman tuhonsa. Mutta tämän vastapainoksi lukemattomat yhteiskunnat ovat myös osanneet viljellä maata ekosysteemien kantokykyä kunnioittaen. Jotta ihmiskunta ei ajautuisi ruokakriisiin tai planeettamme muuttuisi loputtomaksi viljapelloksi, on meidän otettava maataloutemme ekologinen ja sosiaalinen kestävyys yhteiskunnallisen kehityksen keskiöön.

Päivitetty 8.5.2019

Matleena Käppi
Akseli Ekola

Lue, millä keinoin Vasemmistoliitto pyrkisi hillitsemään ilmastonmuutosta: https://vasemmisto.fi/ilmastonmuutos-on-ratkaistava-oikeudenmukaisesti-ja-nain-se-tehdaan/?fbclid=IwAR2a7EI8jgiETQDt2hE6cJtjqF2IXINHDKwVW4eqXHnPqrlm1AmjWTKOUtM

Lähteet:

Simon L. Lewis & Mark A. Maslin: The Human Planet. Pelican Books, 2018.

Philip Lympery & Isabel Oakenshott: Farmageddon – Halvan lihan todellinen hinta. Into, 2018.

Hanna Mattila (toim.): Vähemmän lihaa – Kohti kestävää ruokakulttuuria. Gaudeamus, 2016.

David Rieff: The Reproach of Hunger. Food, Justice and Money in the 21st century. Verso, 2015.
Kolme korkeakoulututkintoa ja tunne, ettei koulutus riitä – Tuomas Mattilan haasteisiin viljelijänä kiteytyvät ilmastoystävällistä suuntaa etsivän Suomen ongelmat: Helsingin Sanomat 5.5.2019 https://www.hs.fi/ura/art-2000006092721.html