Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC julkaisi viime syksynä ilmastoraportin, jonka jälkeen ilmastonmuutos nousi liki jokaisen puoluepoliitikon, jos ei sydämen asiaksi, niin vähintäänkin huulille. Pääministeri Juha Sipilä kutsui lokakuussa Suomen eduskuntapuolueiden johdon pyöreän pöydän neuvotteluihin, jonka jälkiseurauksena eduskuntaryhmät (perussuomalaiset poislukien) löysivät jouluksi ilmastotavoitteisiin yhteisen sävelen. Ilmastotyöryhmän marras-joulukuussa tekemän toimenpideselvityksen pohjalta puolueet sitoutuivat lupaukseen tiukentaa EU:n nykyisen 40 prosentin päästövähennystavoitetta 55 prosenttiin. Tavoitteiden mukaan EU:n kasvihuonepäästöjen olisi määrä pienentyä vuoteen 2030 mennessä ja Suomen tulisi puolestaan olla hiilijalanjäljeltään negatiivinen jo 2040-luvulla.
Puolueiden välinen yhteisymmärrys päästöjen vähentämisen tärkeydestä on hyvä uutinen. Huolestuttavaa on kuitenkin se, ettei mitään sitovia päätöksiä ole tehty ja itse päätöksenteko siirtyy seuraavan eduskunnan ja hallituksen tehtäväksi. ”Yhteinen tahtotila” ja ”kaikkia puolueita yhdistävä ilmastolinja” eivät ole riittäviä kunnianhimoisen ympäristöpolitiikan päämääriä. Tähtäimessä tulee olla konkreettiset toimintatapojen muutokset niin yksilön kuin yhteiskunnankin tasolla elinkelpoisen maapallon turvaamiseksi (myös vaalien jälkeen). Maapallon ja ihmiskunnan kohtalo määrittyy IPCC:n mukaan jo seuraavan vuosikymmenen aikana, joten ilmastonmuutoksen hillinnän on oltava poliittisen päätöksenteon keskiössä jo viimeistään seuraavan eduskuntakauden aikana.
Suomen Kuvalehden viimeviikkoinen artikkeli havainnollisti 60 kohdan kyselyssään puolueiden välisiä eroja ilmastotavoitteiden kunnianhimossa ja sitoutumisen tasossa: ainoastaan vasemmistoliitto ja vihreät tavoittelevat Suomen hiilineutraaliutta vuoteen 2028 mennessä. Vasemmistoliiton ja vihreiden lisäksi yli puoleen kyselyn tavoitteista sitoutui vain SDP.
Kyselyn mukaan esimerkiksi keskusta ei ole valmis sitoutumaan hiilineutraaliuteen 2030-luvun aikana. Pääministeripuolue kuitenkin vakuuttelee hiilinielujen kasvavan päästöjä suuremmiksi vuoteen 2050 mennessä.
Keskusta on aiemmin ehdottanut hiilinielujen kasvattamista kannanotossaan samalla kun metsien hakkuut ovat viimeisen hallituskauden aikana kasvaneet 55 miljoonasta kuutiometristä 70 miljoonaan vuodessa. Kyseisessä kannanotossa keskusta myös antaa siunauksensa hallituksen kaavailemille suunnitelmille vuosittaisen puunkorjuun kasvattamisesta peräti 80 miljoonaan kuutiometrin.
Keskustan ehdottamat keinot hiilinielujen kasvattamiseksi ovat tehottomia suhteutettuna siihen, kuinka innokkaasti keskustajohtoinen hallitus hakkaisi maan tasalle hiiltä tehokkaasti sitovaa metsää. Esimerkiksi käytöstä poistuneen pellon metsittäminen ei kompensoi lisääntyneistä hakkuista aiheutuvaa merkittävää hiilinielukatoa ainakaan lähivuosikymmeninä.
Hakkuupinta-alojen kasvattamisen on arvioitu nollaavan muiden päästövähennysten positiiviset ilmastovaikutukset. Tutkimustiedon mukaan vain samanaikaisesti päästöjä vähentämällä ja hiilinieluja kasvattamalla voidaan päästä puolueiden asettamiin päästövähennystavoitteisiin. Pääministeripuolueelta voi penätä, miksi hallitusvastuussa ei olla tartuttu mahdollisuuteen torjua ilmastonmuutosta tehokkaasti jo kuluvan kauden aikana, ja miksi tämä mahdollisuus on haaskattu ala-arvoisen, päästöjä kasvattavan ilmastopolitiikan harjoittamiseen.
Eduskuntavaalien kynnyksellä lähes jokaiselta suurelta ja pieneltä puolueelta löytyy periaateohjelmistaan ja kannanotoistaan muodollinen teesi jos toinenkin ilmastonmuutoksen torjuntaan. Ilmastovaaleissa näitä teesejä on hyvä purkaa tutkimusyksikkö BIOS:n lokakuussa muotoilemia “pääsykoekysymyksiä” myötäillen: “Tavoitteleeko Suomi kaikkia mahdollisia toimia alle 1,5 asteen tavoitteen saavuttamiseksi vai hyväksyykö se vähintään kolmen asteen lämpenemisen” ja “uudistaako Suomi taloutensa materiaalisen perustan vai ei?”
Jos sekä keskustan että kokoomuksen riveissä ilmastonmuutos sanaillaan “ihmiskunnan kohtalonkysymykseksi”, miksi sitoutuminen maapallon suunnan muuttamiseksi on ollut nykyhallituksessa niin hankalaa? Muuttuuko suurien puolueiden suhtautuminen seuraavan nelivuotisen aikana, vai voisiko olla niin, että ratkaisu jo vuosikymmeniä puhuttaneeseen ilmastokriisiin ei löydy Suomea viimeisen 16 vuoden ajan johtaneista pääministeripuolueista?
-Matleena Käppi
Keski-Suomen vasemmiston kansanedustajaehdokas
Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Jyväskylässä
Kirjoitettu yhdessä Arto Nymanin kanssa
