Inhimillisyyttä ja ilmastotekoja

Ylisuuria ryhmärahoja vastustava puheenvuoro aluevaltuustossa

Matleena lintutornilla

Arvoisa puheenjohtaja, aluevaltuusto ja muut läsnäolijat,

Pidän puheenvuoron Vasemmistoliiton, Vihreiden, Perussuomalaisten ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmien nimissä. Olemme pettyneitä muiden ryhmien haluun maksimisuurten ryhmärahojen myöntämiseksi.

Niin sanottu ryhmäraha tai demokratiaraha on poliittisille ryhmille suuntautuva raha, jota voi käyttää esimerkiksi sihteeripalvelun hankkimiseen, tapahtumien järjestämiseen, viestintään, tai tilavuokriin ja tarjoiluihin ryhmän toiminnan tueksi. Valtio on ohjannut lisätalousarviossaan rahaa hyvinvointialueille. Isommat poliittiset ryhmät haluavat käyttää koko Keski-Suomen hyvinvointialueelle ohjatun summan ryhmärahoihin, vaikka sitä voitaisiin myös osoittaa muuhun hyvinvointialueen toimintaan.

Rahareikiä ei hyvinvointialueelta nimittäin tule puuttumaan. Valtion lisätalousarviossa myöntämän rahoituksen käyttäminen valtuustoryhmien hyväksi on varsin vastuutonta etenkin tilanteessa, jossa ensi vuoden Hva:n budjetin tiedetään olevan todella tiukka. Sitä paitsi; jos ryhmät nyt totutetaan avokätisiin ryhmärahoihin ja esimerkiksi sihteeripalveluihin, miten ryhmärahasta suostutaan luopumaan ensi vuonna, kun valtiolta ei ole odotettavissa vastaavaa lisätalousarviota hv-alueille? Tällöin ryhmäraha on suoraan pois esimerkiksi hyvinvointialueelle palkattavista hoitajista. Ryhmien rahantarve ei ole tänä vuonna erityinen tuleviin vuosiin verrattuna.

Ryhmärahat ovat suuruudeltaan täysin kohtuuttomia. Summa on 4160€ valtuutettua kohden eli yhteensä 288 000 euroa. Olisiko äänestäjien mielestä reilua, että poliittisten ryhmien hyväksi käytetään satoja tuhansia euroja heti alkuun? Tämä vastaa noin 7-8 henkilön vuoden työpanosta hyvinvointialueen ihmisten hyväksi. Ryhmärahojen suuruutta on myös verrattava sote-järjestöjen saamiin avustuksiin sitten kun niistä päätetään; ei voi olla kohtuullista tukea poliittisia ryhmiä vastaavalla runsaudella kuin yleishyödyllisiä sote-järjestöjä.

Ryhmärahan käyttöön on teoriassa olemassa periaatteet; rahaa ei esimerkiksi saa käyttää vaalikampanjointiin. Tätä on kuitenkin mahdotonta valvoa. Emme voi seurata, mihin demokratiarahalla palkattu ryhmän työntekijä käyttää työaikansa ja tietysti eduskuntavaaliehdokkaat hyödyntävät kaiken näkyvyyden, mitä hyvinvointialueiden rahoilla järjestetyissä puolueiden omissa tilaisuuksissa ja viestinnässä voi saada. Kaiken lisäksi ryhmillä on enää neljä kuukautta aikaa käyttää näitä koko vuoden aikajaksolle tarkoitettuja kohtuuttoman suuria summia. Voiko perusteena olla mikään muu kuin halu käyttää rahaa eduskuntavaalien näkyvyyden lisäämiseen?

Ryhmärahoja perustellaan mm. tiedon jakamisella ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien edistämisellä. Tämä tavoite toteutuisi huomattavasti paremmin, jos demokratian edistämistyötä koordinoisi hyvinvointialue, eikä valtuustoryhmät. Hyvinvointialue voisi demokratiarahalla järjestää asukkaiden kuulemis- ja keskustelutilaisuuksia, jonne kaikkien aluevaltuustoryhmien poliitikot on kutsuttu. Sen sijaan puolueiden omia näkyvyystempauksia ei tule rahoittaa hyvinvointialueen budjetista. Rahat tulee käyttää keski-suomalaisten hyvinvoinnin vahvistamiseen, ei poliittisten ryhmien toiminnan tukemiseen.

Share on facebook
Share on twitter
Share on telegram
Share on google
Share on linkedin