Kiitos 3734 äänestä!
Kiitos! 3734 on aivan valtava henkilökohtainen äänisaalis Keski-Suomesta! Olen todella kiitollinen koko ahkeralle kampanjatiimille, parhaille kampanjapäälliköille Tuomas Närväiselle ja Rosa Heikkiselle, lahjoittajille, kanssaehdokkaille ja kaikille tukijoille ja äänestäjille. Teimme todella upean kampanjan ympäristön, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta! Erityisen paljon minua on lämmittänyt puoluerajat ylittävä kannustus, jota olen myös saanut runsaasti. Kiitän hyvästä kampanjointihengestä. Valitettavasti Vasemmistoliiton paikka kuitenkin putosi Keski-Suomessa, ja
Eläkkeellä on tultava toimeen!
Eläkeläis- ja hoivaköyhyys ovat yleisiä ongelmia Suomessa. Noin viidennes yli 75-vuotiaista lukeutuu pienituloiseksi. Kaksi kolmasosaa eläkettä alle 1250 euroa kuukaudessa saavista on naisia, eli eläkeläisköyhyys on myös voimakkaasti sukupuolittunut ilmiö. Nykyinen hallitus jossa Vasemmistoliitto on ollut mukana on korottanut kansan- ja takuueläkkeitä. Eläkkeisiin on myös tehty normaalit indeksikorotukset toisin kuin edeltäneen Sipilän hallituksen aikana. Tuloeroja eläkeläisten välillä voitaisiin tulevaisuudessa tasata
Sateenkaarioikeudet ovat ihmisoikeuksia!
Ihmisoikeudet eivät ole olleet olemassa aikojen alusta lähtien ja ne eivät ole itsestäänselvyys. Valitaan eduskuntaan kansanedustajat, jotka puolustavat ihmisoikeuksia ja kohentavat syrjittyjen vähemmistöjen asemaa! Kun ihmisoikeuksiin liittyviä keskusteluja ja kamppailuja tarkastellaan historian aikajanalla, voidaan havaita, että jokaista ihmisoikeusvoittoa on edeltänyt voimakas vastustuksen ja jarrutuksen aalto.Ihmisoikeuskamppailujen edistymistä on vuosikymmenistä toiseen jarrutettu vetoamalla biologiaan. Perustelu on kuulunut, että vaadittu muutos “ei olisi
Kyynisyys ja epätoivo – iltama
Viime aikoina muut kriisit ovat vieneet huomiomme ilmastonmuutokselta, vaikka ilmastokriisin kohtalonhetket ovat nyt käsillä. Viimeisin YK:n ilmastopaneeli IPCC:n raportti antaa ymmärtää, että olemme tällä hetkellä tuhon tiellä. Ilmasto on jo lämmennyt 1,1 astetta, ja jos emme puolita päästöjämme vuoteen 2030 mennessä, kriittinen 2 asteen lämpenemisen raja tulee ylittymään. Nämä madonluvut tuntuvat lamaannuttavilta – kuinka päästöt voidaan puolittaa, kun ne tälläkin hetkellä vielä kasvavat? Kuinka olla vaipumatta epätoivoon?
Suomessa tarvitaan antirasistista politiikkaa!
BIPOC-ihmiset ja maahanmuuttajat kokevat Suomessa monenlaista syrjintää. Suomessa kuitenkin usein ajatellaan, että “Suomi on tasa-arvoinen pohjoismaa, joten täällä on vähemmän rasismia kuin muualla”. Itseasiassa tutkimusten valossa Suomi näyttäytyy vuodesta toiseen maana, jossa rasismia esiintyy erityisen paljon. Rasismi käsitteenä tarkoittaa jonkun ihmisryhmän arvottamista esimerkiksi etnisyyden, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ihmisryhmät. Rasismi voi ilmetä esimerkiksi mikroaggressioina,
Tehokas lääke mielenterveyskriisiin on olemassa – opiskelijoiden toimeentulo kuntoon!
Suomalaista työelämää vaivaa osaajapula, esimerkiksi kunnissa. (1) Uusia osaajia koulutetaan kaiken aikaa niin toiselle kuin korkea-asteelle, mutta näiden opiskelijoiden siirtymää työelämää varjostaa kuitenkin valtaisa mielenterveyskriisi. Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (KOTT, 2021) tulokset ovat karua luettavaa: joka kolmas korkeakouluopiskelija on psyykkisesti kuormittunut eli kärsii masennusoireista, ahdistuneisuudesta tai molemmista. (2) Nuorten ja nuorten aikuisten mielenterveysoireilu on vuosien mittaan vain lisääntynyt: viidessä vuodessa