Inhimillisyyttä ja ilmastotekoja

Matleena lintutornilla

Sateenkaarioikeudet ovat ihmisoikeuksia!

Sateenkaarioikeudet ovat ihmisoikeuksia!

Ihmisoikeudet eivät ole olleet olemassa aikojen alusta lähtien ja ne eivät ole itsestäänselvyys. Valitaan eduskuntaan kansanedustajat, jotka puolustavat ihmisoikeuksia ja kohentavat syrjittyjen vähemmistöjen asemaa! Kun ihmisoikeuksiin liittyviä keskusteluja ja kamppailuja tarkastellaan historian aikajanalla, voidaan havaita, että jokaista ihmisoikeusvoittoa on edeltänyt voimakas vastustuksen ja jarrutuksen aalto.Ihmisoikeuskamppailujen edistymistä on vuosikymmenistä toiseen jarrutettu vetoamalla biologiaan. Perustelu on kuulunut, […]

Kyynisyys ja epätoivo – iltama

Viime aikoina muut kriisit ovat vieneet huomiomme ilmastonmuutokselta, vaikka ilmastokriisin kohtalonhetket ovat nyt käsillä. Viimeisin YK:n ilmastopaneeli IPCC:n raportti antaa ymmärtää, että olemme tällä hetkellä tuhon tiellä. Ilmasto on jo lämmennyt 1,1 astetta, ja jos emme puolita päästöjämme vuoteen 2030 mennessä, kriittinen 2 asteen lämpenemisen raja tulee ylittymään. Nämä madonluvut tuntuvat lamaannuttavilta – kuinka päästöt voidaan puolittaa, kun ne tälläkin hetkellä vielä kasvavat? Kuinka olla vaipumatta epätoivoon?

Tehokas lääke mielenterveyskriisiin on olemassa – opiskelijoiden toimeentulo kuntoon!

Suomalaista työelämää vaivaa osaajapula, esimerkiksi kunnissa. (1) Uusia osaajia koulutetaan kaiken aikaa niin toiselle kuin korkea-asteelle, mutta näiden opiskelijoiden siirtymää työelämää varjostaa kuitenkin valtaisa mielenterveyskriisi. Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (KOTT, 2021) tulokset ovat karua luettavaa: joka kolmas korkeakouluopiskelija on psyykkisesti kuormittunut eli kärsii masennusoireista, ahdistuneisuudesta tai molemmista. (2) Nuorten ja nuorten aikuisten mielenterveysoireilu on vuosien […]

Vaalibiisi Reilumpi huominen

vaalibiisi

Virallinen vaalibiisi ja musiikkivideo vuosimallia 2023! Vasemmistoliiton Matleena Käppi on ehdolla eduskuntaan Keski-Suomessa numerolla 104. Äänestä tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja ympäristön puolesta! Videon käsikirjoitus, kuvaus, ohjaus ja editointi: Paavo Ylämäki Lähikuvat: Otso Heinsola Videolla esiintyy Lempivärit -yhtye sekä Däman Saeed, Pauli Wuokko ja Elina Sivula. Vaalibiisi Reilumpi huominen Säv. Matleena Käppi, Saku Knuuttila, Iska Knuuttila San. […]

Energiaratkaisuissa on käännettävä katse menneisyydestä tulevaisuuteen

Energian tuotanto on nykymaailman merkittävimpiä kysymyksiä. Miten saamme riittävästi polttoainetta, sähköä, lämpöä sekä viilennystä tarpeisiimme? Olemme hyvin riippuvaisia esimerkiksi ulkomaisesta öljyn ja kaasun tuonnista. Riippuvuutta fossiilisista energiamuodoista on vähennettävä paitsi strategisista syistä, myös ilmastonmuutoksen vuoksi. Energiankulutuksen vähentäminen on tarpeen, mutta lisäksi tarvitaan käänteentekevä muutos energian tuotantotavoissa. Reilun energiasiirtymän lopputuloksena on merkittävästi kestävämpi yhteiskunta ja todennäköisesti […]

Talous on rikki – ratkaisuksi donitsi!

Matleena lintutornilla

Donitsitalous on visio taloudesta, jossa kaikkien maailman ihmisten perustarpeet turvataan yhden planeetan rajoissa. Kertojana donitsitalouden parissa asiantuntijana työskennellyt Matleena Käppi. Lisätietoa donitsitaloudesta suomeksi: https://donitsitalous.fi. https://jyu.fi/donitsitalous. Kate Raworth: Donitsitaloustiede – 7 tapaa ajatella kuin 2000-luvun taloustieteilijä. Terra Cognita 2018. Tervetuloa myös seuraamaan donitsitalous-aiheista Instagram-liveä Riku Niemisen kanssa Matleenan IG-tililtä @matleenakappi tiistaina 14.3. klo 19! Videon ja […]

26.1. klo 18 eduskuntavaalikampanjan tukiryhmän tapaaminen

Mun eduskuntavaalikampanjan tukiryhmän tapaaminen to 26.1. klo 18 Vas.toimistolla Vaasankatu 10. Tervetuloa myös uudet!❤️

Vihreä siirtymä on Keski-Suomelle menestystekijä

Matleena, Li, Ira

Suomen menestystarina rakentuu työlle, koulutukselle ja viisaille investoinneille. Nyt on aika luoda uusia ekologisesti kestäviä työpaikkoja laajan yhteistyön ja investointien avulla. Viime vuosien toisiaan seuraavat kriisit ovat haastaneet jokaisen mahdollisuutta nähdä positiivisia visioita lähitulevaisuudestamme. Käynnissä olevat kriisit – Ukrainan sota, koronapandemia, ilmastonmuutos ja luontokato –  luovat teollisuudellemme valtavia paineita. Samalla kriisiin vastaamiseksi tehtävä reilu siirtymä on […]

Hyvinvointi talouskasvun edelle

Ihmiselämä perustuu ekosysteemipalveluille, jotka mahdollistavat puhtaan veden, ilman, ruuantuotannon ja tuottavat talouden pohjana olevat materiaalit. Maapallon pinta-ala ja taloutemme pohjan luovat luonnonvarat ovat rajalliset. Olisikin kriittisen tärkeää, että nämä resurssit jaettaisiin oikeudenmukaisesti siten, että kaikkien ihmisten – myös tulevien sukupolvien – perustarpeet voidaan tyydyttää. Nykyinen talousjärjestelmämme edellyttää jatkuvaa talouskasvua. Tämä on aiheuttanut länsimaihin ympäristön kannalta […]

Yhdistetään voimamme – video ULKONA NYT!

https://www.youtube.com/watch?v=Mv2jFnNu3Bk -Ilmastonmuutos uhkaa ihmishenkiä -Tasa-arvo takaisin politiikkaan -Hyvinvointi talouskasvun edelle Biisi ja muusikot: Matleena Käppi, Saku Knuuttila ja Susanna LeppänenMiksaus: Valtteri TuukkanenKuvaus: Juho HartikkaEditointi: Maria Häkkinen Kiitos myös-Musiikkivideolla esiintyneille-Mielenosoitus-kylttien tekijöille ja lainaajille

Tagged